2627282930311
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
30123456

RSS

 Perhe vaarassa
03.01.2008 00:00 | Heikki Valpas

Jotkut kansamme  johtajista ovat antaneet  moraalittomalla esimerkillään selvän kuvan siitä, että  perhe on vaarassa.

Punaisen meren ihme kuvaa lunastuksen suuruutta. Meren pohjaa vaelsivat yksinäiset miehet ja naiset, aviopuolisot, lapset, isovanhemmat, sedät, enot, tädit ym. sukulaiset. Suvut, heimot omaisuuksineen vaelsivat kohti lupauksen maata. Vihollinen tahtoisi kukistaa meidät hyökkäämällä taloudellisilla alueilla kimppuumme. Myöhemmin, kun olemme tarpeeksi asioita murehtineet ja siten heikentäneet sekä henkisen että fyysisen vastustuskykymme, hän hyökkää terveytemme kimppuun.
Suurin osa kaikista sairastamisistamme johtuu murheista, vaikka Jeesus on kieltänyt kaiken murehtimisen. Murehtiessamme teemme syntiä Jumalan pyhyyttä vastaan. Epäusko on suurin kaikista synneistä. Teemme kyseen alaiseksi koko pelastuksen. Huominen on meiltä kokonaan kielletty, jos suuntaamme katseemme siihen murehtien. Monen murheen tien päässä on maailma kaikkine houkutuksineen.  

 - Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota kukaan ei kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman. 1. Kor. 7: 10


Ylistä juuri nyt Jumalaa!  Jumalan mielen mukaista murhetta on kantaa sydämessään Herran pelkoa, josta sanotaan, että se on kaiken viisauden alku, Ps. 111: 10

Anna Jumalan polttaa sydämestäsi kaikki arvoton ja kuona ja antaa sinulle taakka pelastumattomista sieluista. Yhä useammat uskovien avioliitot päättyvät avioeroon, hoida liittoasi..
Rakkaus on kuin kaunis kukka, jota tulee hyvin vaalia ja hoitaa, muuten se lakastuu. Paholainen hyökkää meitä ja perheitämme vastaan. Taistellaan oikeuksistamme. Temmataan rakkaamme hänen käsistään rukouksen köysillä. Ylistetään Jumalaa! Olemme syntyneet Jumalan Hengestä, siksi meidän tulee vaeltaa Hengessä. Meillä on rauha Jumalan kanssa, mutta kiivas taistelu pahan voimia vastaan. Taistelu käy sitä kiivaammaksi mitä lähempänä on Jeesuksen tuleminen eli ylöstempaus.
Todellisuudessa vihollisesta on jo saatu perusteellinen voitto. Tuhansien juonten punojana hän koettaa kuitenkin pitää meidät tietämättöminä Golgatalla saadusta lopullisesta voitosta

MIELIPIDE                                        

                         

  

JEESUS KRISTUS ON KANSAMME AINOA TOIVO

Johtavatko kansamme päättäjät meitä ojasta allikkoon? Mitä mieltä sinä olet, todistaako kasvava itsemurhien määrä ihmisten sisäisestä tyhjyydestä. Olen sitä mieltä, että yhteiskuntamme on sairas ja sairaus vain pahenee ja kansamme pahoinvointi yltyy. Jumalanpilkkalain kumoaminen on avannut ovet moraalin murtumiselle. Moraaliton abortti- eli tappajalaki, edistää täysin kehittyneiden sikiöiden murhaamista

JUMALAN KUNNIOITUS UUTEEN ARVOON! NYT JOS KOSKAAN TARVITAAN ESIRUKOILIJOITA KANSAMME JOHTAJIEN PUOLESTA! SUOMI ON KANSAKUNTANA VAARASSA!

Suomen kansa on matkalla kohti tuhoaan.  Jumalan sana on hyljätty ja järjettömien ihmisten järkeä vailla olevat opit ovat tulleet tilalle. Avosuhteen hyväksyminen on avannut ovet parisuhdelain jopa homolain hyväksymiselle. Samoin ehdotus lievempien huumeiden vapauttamiseksi vapaaseen myyntiin. Kenen intressit tässäkin ovat takana ja kenen bisnekset? Olemme joutuneet elämän syöksykierteeseen, hullunmyllyyn, josta ei enää näy paluutietä. Älä ajaudu enää virran mukana, vaan pudottaudu ajelehtivasta veneestä, ennen kuin tuhoudut putouksen pyörteisiin Suomalaisten mielipiteitä ei kysytty, kun Suomi liitettiin EU:hun. Vastoin kansalaismielipiteitä jouduimme EMUN imuun ja vaihtamaan valuuttamme. Suomessa on paljon elämäänsä tyytymättömiä ihmisiä , ehkä sinäkin olet, mutta et tiedä, miksi. Jeesus, Kristus on suomalaistenkin ainoa toivo! Minun onneni on olla Jumalaa lähellä!


( Päivitetty: 12.11.2009 23:25 )

 - Heikki Valpas | Kommentit (4)Kommentoi




12.11.2009 23:10 | HV

Onko Jumalan solmima veriliitto kohdallasi voimassa?

Jumala on myöskin solminut veriliiton syntisen ihmiskunnan kanssa. Ihminen oli joutunut synnin orjaksi. Ihmiskunta oli rikkonut Jumalan lain, mutta Jumala tahtoi siitä huolimatta solmia itsensä ja rikkoneen ihmisen välille ikuisen rakkaudenliiton.  Veriliittoon
sisältyi Jumalan puolelta lupaus vapauttaa syntinen synnin ikuisesta orjuudesta. Lisäksi  huolehtia
hänestä liiton toisesta osapuolesta sekä kaikista hänen perheensä jäsenistä ruumiin, sielun ja hengen puolesta sekä kaikista heidän tarpeistaan..

Jumala ei löytänyt ihmiskunnasta ketään, jonka kanssa Hän olisi voinut solmia liiton, siksi Hän lähetti oman Poikansa ihmiseksi ja ihmiskunnan edustajaksi, jonka kanssa Hän voisi solmia ikuisen liiton, ettei kenenkään tarvitsisi kärsiä synnin hirvittävässä otteessa.

Joh. 3:16 - 19  - Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. 17. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. 18. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. 19. Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.


 - HV | Kommentoi




12.11.2009 23:06 | HV

JUMALAA LÄHELLÄ
Siinä on vastaus: Jumalaa lähellä. Olen ollut yli viisikymmentä vuotta, Jumalan rakkauden koulussa. Olen välillä kiittänyt Jumalaa, toisinaan napissut, jos en ole saanut tahtoani läpi. Elämäni suuri asenne on kuitenkin aina ollut luottamus Jumalan sanaan. Koettelemukset ovat vain vahvistaneet sen arvovaltaa elämässäni. Jeesus on ollut elämäni suuri rakkaus. Olen onnellinen siitä, että sain armon kohdata syntisten Vapahtajan kaksikymmentäyksi vuotiaana. Olen Jumalalle kiitollinen rukoilevista vanhemmista. Saat olla onnellinen, jos sinulla on tai on ollut rukoilevat vanhemmat. He ovat kantaneet sinua rukouksissaan Jumalaa lähelle, mutta synneistäsi he eivät ole sinua voineet vapauttaa.
Työpaikallasi saattaa olla ihmisiä, jotka rukoilevat sinun pelastumisesi puolesta. Kiitä Jumalaa heistä, sillä he ovat tienviittoja Jumalan tuntemiseen. He tuntevat tien Jumalan
luokse, koska he ovat itse kokeneet Jumalan vapauttavan armon. Kohtaat ihmisiä, joista huokuu rauha. Seuraat heidän elämäänsä ja toteat, että heillä on lähde, josta he ammentavat voimaa. Isäni oli juuri kuollut sydäninfarktiin ja menin tapaamaan häntä hoitanutta lääkäriä.Kiitin häntä kaikesta, mitä hän oli tehnyt isäni hyväksi. Hän loi minuun kiinteän katseen ja sanoi: - Isänne oli hyvin rauhallinen ja levollinen hoidettava. Sanoin hänelle: - Isäni oli uskovainen mies. Hänellä oli Jumalan rauha. Lääkäri katsoi minuun pitkään mitään puhumatta.


 - HV | Kommentoi




14.05.2008 19:59 | HV

USKONNOLLISUUS


Maailma on täynnä uskonnollisuutta, mutta sillä ei ole mitään tekemistä elävän uskon kanssa. Uskonnollinen maailma taistelee eri uskontojen puolesta. Irlannin protestantit ja katoliset taistelivat paikasta auringossa. Jumalan lapsi, joka ei rakasta Herraansa ja lähimmäisiään, ei voi koskaan viedä aidon, todellisen rakkauden sanomaa ihmissydämille. Jumala on rakkaus. Jumala kykenee tekemään Häntä vihaavasta, raasta, petollisesta ja vaikea luonteisesta ihmisestä rakastavan, lempeän ja anteeksiantavan. Todellinen onni löytyy vain Jumalan yhteydestä. Uskonnollista ihmistä on Jumalankin vaikea pelastaa, sillä tällainen ihminen uskoo Jumalaan omalla tavallaan. Hänen on vaikea nöyrtyä.
Oletko sinä uskonnollinen ihminen? Sinä tiedät sen sisimmässäsi, jos vain haluat tunnustaa!


 - HV | Kommentit (1)Kommentoi




14.05.2008 19:15 | Heikki Valpas

                                                                          SIELUN ARVO
Englantilainen höyrylaiva, Titanic, oli matkalla Englannista New Yorkiin huhtikuun 15p:n vastaisena yönä vuonna 1912, kun se yllättäen törmäsi jäävuoreen. Kun uppoamattomaksi rakennettu " merten ylpeys " vajosi, ihmiset joutuivat paniikkiin. Pelastusveneitä oli liian vähän. Moni lupasi omaisuutensa, että saisi paikan pelastusveneestä. Kuka olisi ollut niin tyhmä, että olisi miljoonistakaan luovuttanut paikkaansa, kun jokainen tiesi, että ellei pääse pelastusveneeseen, edessä on väistämätön kuolema . Rikkaus oli menettänyt merkityksensä.
Kulta, timantit ja jalokivet olivat menettäneet ihmisten silmissä hohtonsa. Kaikille oli tärkeintä pelastuminen Atlantin aaltojen hyytävästä syleilystä ja varmasta kuolemasta.

                                                                         ONNEN ETSINTÄ

Kun sairastut ja tajuat olevasi kuoleman porteilla, edellä mainituilla asioilla ei ole mitään arvoa. Pysähdy, ennen kuin on liian myöhäistä. Voit siirtyä ajasta ikuisuuteen, ennen kuin olet lukenut tämän kirjasen loppuun. Kaikki on silloin peruuttamattoman myöhäistä.

Hengellinen kokous on menossa. Nuori nainen, joka on joutunut sanan herättämäksi, istuu hermostuneena pirtissä, jossa kokousta pidetään. Nainen tietää, että ilta on hänen kutsunsa ilta, mutta hän tuntee, miten maailma vetää häntä puoleensa. Mieleen muistuu tanssiaiset, joihin hän on luvannut mennä viikon päästä. Hän päättää siirtää ratkaisua. Vielä samana iltana hän astuu pika-junaan. Junan wc:ssä sotilas sormeilee taskuasettaan. Ase laukeaa ja luoti menee seinästä läpi. Se osuu suoraan seinää vastaan nojaavan neitosen sydämeen. Hän kuolee silmänräpäyksessä. Tämä neitonen oli vain joitakin tunteja aikaisemmin istunut kokouksessa.
Moni syytti tapauksesta Jumalaa, mutta vika ei ollut Jumalan vaan neitosen. Jumala antoi hänelle mahdollisuuden. Hän käytti sen väärin. Kuinka sinä käytät etsikko-aikasi?


 - Heikki Valpas | Kommentoi


©2009 VIDEOT - suntuubi.com