Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Otteita Bangladeshin päiväkirjasta!

                                

Vanhuusiän nuoret, Elvi ja Heikki Valpas                 

Tämä oli jo kolmas matkamme Kauko-itään, mutta joka matkalla olimme kohdanneet pelkästään avuliaita ihmisiä. Niinpä tälläkin matkalla. Koimme tilanteita, jotka todistivat kokemattomille maailmanmatkaajille, etteivät ainakaan kaikki tuntemattomat matkakumppanit ole huijareita. 
Ensimmäisen matkamme teimme Japaniin - 97 ja muut Bangladeshiin vuosina - 2000 sekä  - 2001 ja - 2002. Ihmettelin suuresti Jumalan aikataulua, että me jo lähes seitsemänkymppisinä, Elvi vanhuusiän neitosena, ja minä vanhuusiän nuorukaisena, olemme tehneet niin pitkiä matkoja.

Emme aina ymmärrä Jumalan tekemiä siirtoja. Olimme saaneet Jumalalta yli kolmekymmentä vuotta sitten ensimmäisen ilmoituksen lähetyskentille menosta: Kun Mika-poikamme oli vastasyntynyt, hänen ihonsa sinersi. Se oli merkki siitä, että aivot eivät saaneet riittävästi happea. Olimme surullisia, mutta luotimme Jumalaan, että hän antaisi avun. Kun Elvi pääsi synnytyslaitokselta, hän sai lapsen mukaansa, mutta jo kahden päivän kuluttua tämän huulet ja korvalehdet alkoivat jälleen sinertyä. Asuimme siihen aikaan Etelä-Pohjanmaalla, Soinissa.

Lähdimme viemään Mikaa Seinäjoen Keskussairaalaan. Sinne ajellessamme Pyhä Henki valtasi minut ja sain sanoman Jumalalta: "Jos antaudutte minulle kokonaan, saatte lapsenne terveenä takaisin ja lähetän teidät lähetyskentille." Tämä viimeinen kohta on jäänyt tähän asti epävarmaksi, mutta nyt ymmärrämme, että sekin kohta oli Jumalasta. Lapsi jäi sairaalan lastenosastolle tarkattavaksi. Soittelimme joka päivä ja tiedustelimme vauvan vointia. Noin viikon kuluttua sanottiin, että saamme hakea hänet kotiin. Sen jälkeen hän on ollut terve.

Dhakan kone oli tupaten täynnä, pääasiassa bangladeshilaisia. Jumala siirsi meidät yllätyksestä toiseen, sillä koneessa oli nuori bengalinainen, joka puhui pienen poikansa kanssa ruotsia. Juttelin hänen kanssaan ja hän yllättyi positiivisesti. Hän oli meille suureksi avuksi, kun saavuimme Dhakaan, sillä hän vei meidät tullausta odottavien jonon ohi ja hoiti joustavasti asiat tullimiesten kanssa. Nainen pyysi meitä seuraamaan itseään ja johdatti meidät leveän kuljetusnauhan luo, jonne jäimme yhdessä odottamaan matkatavaroitamme.

Näimme lasiseinän takaa poikamme Samin, joka odotti meitä malttamattomasti ja ihmetteli viivyttelyämme. Mutta minkäs me sille voimme, kun emme saaneet nopeasti matkatavaroitamme. Lopulta saimme viisi matkalaukkuamme hihnalta ja kiittelimme auttajiamme. Naisen lisäksi eräs jo iäkkäämpi ruotsalainen mies oli apunamme.

Pääsimme viimein ulosmenoaulaan, jossa Sami odotti. Poikamme otti heti johdon käsiinsä ja hätisteli ympäriltämme liian innokkaita bengaleja. Sami työnsi tavarat kuljetusalustalla odottavan auton luo. Eräs bengali oli niin innokas, että hän kaikista vastaväitteistä huolimatta tarttui matkalaukkuihin ja siirteli niitä auton sisälle. Tällainen into piti tietysti korvata jollakin takalla. Taka on paikallinen rahayksikkö, joka on kaksitoista ja puoli penniä. Eli siis markalla saa ostettua kahdeksan takaa.

Vastassa oli myös edellisestä matkastamme tuttu kokki, Dhiren. Dhirenillä on perhe Faridpurin lähellä, mutta hän toimii Suomalaisen Lähetyksen kokkina Dhakassa. Syleilimme lämpimästi hymyilevää bengalia, uskonveljeämme. Pidämme Dhirenistä ja erikoisesti hänen ruuistaan. Hänen valmistamansa bengaliruoka vie kielen mennessään. Se on todella tulista. Kun pahin poltto on kieleltä häipynyt, sen erinomaiset aromit tuovat mahtavan makunautinnon.

Dhakan liikenne ei päässyt tällä kertaa tarjoamaan meille uusia elämyksiä, koska Samin kiireiden takia jouduimme lähtemään suoraan kohti Faridpurin kaupunkia, missä sijaitsee Annikki Raatikaisen perustama lastenkoti.
Tie, jota ajoimme oli tanskalaisten rakentama Dhaka - Kalkutta highway eli valtamaantie, joka kulkee Faridpurin kaupungin läpi. Tie oli aika vaatimattomassa kunnossa, koska köyhän valtion määrärahoissa ei kovin paljon riitä rahaa teitten hoitoon.

Liikenne oli hyvin vilkasta. Värikkäät kuorma-autot, samoin kuin upeasti koristellut rikshat ovat liikenteen kaunistus. Kuljettajien ajotapa, samoin kuin heidän valtavat tavarakuormansa, saavat hyvätkin autot nopeasti huonoon kuntoon. Ei ole mikään harvinainen nähtävyys nähdä kuorma-auto, jossa on valtava kuorma. Sen pyörät lonksuvat ja vipottavat kuin viipperän siipi. Kaiken kukkuraksi monen metrin korkuisen kuorman päällä istuu yksi tai useampia tyytyväisen näköistä miestä.

Bangladeshin liikenne on hurjan fanaattista. Jo aikaisemman kokemukseni perusteella liikenteestä voin todeta, että meikäpojasta ei tässä eksoottisessa maassa olisi autonkuljettajaksi. Sami sen sijaan oli ratissa kuin kotonaan konsanaan. Maisemat vaihtuivat nopeasti ja vähältä piti tilanteita oli monta.

Eläimet kulkivat aivan vapaasti liikenteen keskellä. On hyvin tavallista, että ihmiset saattavat ylittää tien aivan viime tingassa, joten varovaisuus on todella tarpeen. Kuljettajien välinpitämättömyys liikenteestä aiheuttaa vakavia tilanteita.

Silloin tällöin sattuu, että lehmä, puhveli tai joku ihminen jää auton alle. Lehmä katsotaan arvokkaimmaksi, sitten vesipuhveli. Nämä eläimethän maksavat omistajilleen omaisuuksia ja toimivat ihmisten apulaisina. Ihmisiä sen sijaan on niin paljon, että jonkun kuolema ei ole tässä maassa mikään ihmeellinen asia. Kuitenkin autoilijat tietävät, että jos ajaa jonkin näihin ryhmiin kuuluvan päälle, on parasta kaasuttaa heti pois paikalta, sillä kansa on arvaamatonta ja se saattaa heti paikan päällä lynkata kuljettajan, vieläpä syyttömät matkustajatkin. Kolarin satuttua on paras ajaa heti lähimmälle poliisiasemalle ja kertoa tilanne.

           

jatkuu


©2017 layout206 - suntuubi.com